Pekonipallot

Valmistan kestäviä ja koirille erittäin mieluisia narupalloja suosituista StarMarkin pekonipalloista (löytyy kaikki kolme kokoa punaisena). Punaisissa palloissa on koiraa houkutteleva pekoniaromi joka kuluu hyvin miedoksi ajan saatossa. Nelijalkaiset ystävät ovat näihin palloihin todella hulluna ja siksi tämä onkin yksi susituimmista palkkaleluista koirille. Pallon materiaali on hyvin joustava mutta kestää loistavasti vahvempienkin leukojen jauhamista. 

Palloihin voi ommella joko suoran tai käsilenkillisen heittokahvan ja materiaalina ovat softgrip ja BioThane. Jos haluat naruosan BioThanesta, suosittelen tällöin käsilenkiksi ommeltavaa versiota materiaalin liukkauden (kuolaisena) vuoksi. 
 


Pekonipalloja löytyy kolmessa eri koossa Iso (10cm) keskikoko (8cm) ja pieni(7cm). Varastossa on myös kahta koko tavallisesta vihreästä geelipallosta, jossa on mieto vaniljan tuoksu. Yleisimmin käytetty koko Pekonipalloissa on keskikokoinen pallo, joka on hyvä esimerkiksi saksanpaimenkoiran kokoisellekin koiralle. Isoin koko on oikeasti todella järeä ja suosittelenkin sitä ihan jättirotujen leikkeihin tai käytettäväksi esimerkiksi virikeruokailuun.

Pallojen hihnaosassa käytetään joko softgrippiä tai biothanea. 

Tilatessasi palloja, muista manita seuraavat tiedot: Omat yhteystietosi, pallo (punainen vai vihreä), koko, käsilenkillä vai suoralla heittokahvalla, materiaali ja väri. 
Alla kuvia keskikokoisesta pekonipalloista koirien käytössä.