Yrittäjä
Salmiakkitassun yrittäjä
"Rakkaasta harrastuksesta ammatiksi"
Olen 28-vuotias espoolainen yrittäjä ja entiseltä ammatiltani klinikkaeläinhoitaja. Alunperin olen kotoisin Pohjois-Savosta ja elämässäni eläimet sekä luonto ovat olleet vahvasti mukana jo lapsuudesta saakka.
Salmiakkitassu on perustettu vuonna 2014, jolloin aloitin koiravarusteiden valmistamisen käsityönä ja valokuvaamisen sivutoimisena yrittäjänä. Useampi vuosi hurahti enimmäkseen kameran takana, mutta loppuvuonna 2020 aloin keskittämään Salmiakkitassun toimintaa koiravarusteiden valmistamiseen.
Vuosien kokemukseni koiraharrastusten laajan lajikirjon parissa ja ammattitaitoni eläinlääkintäpuolelta tukee osaamistani valmistaa laadukasta välineistöä koiraihmisen arkeen ja harrastuksiin.
Pyrin valmistamaan hyvin istuvia ja turvallisia varusteita – tyylikästä ulkonäköä unohtamatta. Niinpä valitsen materiaalit huolella ja kokeilen malleja niin omassa kuin eri harrastajien käytössä, jotta tuntisin tuotteeni mahdollisimman hyvin.
Minulle jokainen asiakas on tärkeä ja haluan hoitaa asiakaskokemuksen alusta loppuun asti rehellisyydellä ja aidolla välittämisellä. Pyrin kehittämään toimintaa myös palautteen perusteella, joten älä epäröi, jos sinulla on jotain sanottavaa. Otan mielelläni vastaan tuotekokemuksia (niin positiivisia kuin negatiivisia), uusia ideoita tai vaikka vanhojen kehitysehdotuksia.
Ota siis rohkeasti yhteyttä esimerkiksi, jos et löydä valikoimastani tarvitsemaasi tuotetta tai tuotteeseen tarvitsemaasi materiaalia.